Esittely

Hokka – Etelä-Savon Vuoden Kylä 2011

Hokan kylä sijaitsee Kangasniemen eteläosassa. Kaikki kylän osa-alueet ovat niemiä, jotka rajoittuvat suureen kirkasvetiseen Etelä-Savon maakuntajärveen, Puulaan. Hokan alueeseen kuuluvat kylät Hokanniemi, Mannila ja Ukonniemi. Vakituisia asukkaita noin 500, vapaa-ajan asuntoja noin 1700.

Hokassa on sekä lasten että aikuisten helppo harrastaa luonnossa ja vesillä liikkumista: metsästys, kalastus, veneily ja marjojen poiminta ovat suosittuja vapaa-ajan aktiviteetteja. Puulalta johtaa viitoitettuja venereittejä muun muassa Mikkelin Otavaan ja Hirvensalmelle. Talvella on mukava pitää kuntoa yllä ja nauttia luonnosta Otto Mannisen ladulla.

Otto Mannisen ladun kokonaispituus on 33 kilometriä. Ladulla järjestetään myös Hokka-hiihto.

Hokan metsästysseuran talo Tapiola ja kylätori toimivat kyläläisten kokoontumispaikkoina. Hokan seudun kyläyhdistys ry perustettiin vuonna 2008. Sen tarkoituksena on tukea Hokan seudun kehittymistä, palvelujen ylläpitämistä ja asukkaiden yhteistoimintaa.

Vuonna 2011 Hokka valittiin Etelä-Savon Vuoden Kyläksi. Samana vuonna Hokka sai kunniamaininnan valtakunnallisessa Vuoden kylä 2011 -kilpailussa.

Kulttuuri ja urheilu

Kulttuuri on kukoistanut Hokassa jo pitkään. Esim. runoilijaprofessori Otto Mannisen suku on Rasinkankaalta lähtöisin ja Rämiäisessä on edelleenkin suvun jäsenten vapaa-ajan asuntoja. Näyttämötaiteen edustajana Janne Reinikainen on syntyjään Mannilasta. Urheilun saralla tunnetuin hokkalainen lienee Tepa Reinikainen, kuulantyöntäjänä kunnostautunut.

Elinkeinot

Pääasiallinen elinkeinorakenne on ollut maa- ja metsätalousvaltaista. Alueella asuu myös paljon yrittäjiä ja moni käy työssä jopa lähikaupungeissa. Monet muuttavat myös mielellään eläkepäiviksi takaisin kotiseudulleen.

Vapaa-ajan asutus

Vapaa-ajan asuntojen määrä on n. kolminkertainen verrattuna vakituiseen asutukseen. Loma-aikoina siis liikenne Hokan teillä vilkastuu, minkä huomaa kyllä myös kirkonkylän kaupoissa, Kärräinniemen Kievarin kesäterassilla ja Hokan kylätorilla. Tosin suuri osa nykyisistä ”mökeistä” on varustettu kaikilla mukavuuksilla internet-yhteyksiä myöten ja käytössä ympäri vuoden.

Miksi muuttaisit Hokkaan?

Hokassa houkuttelevat puhdas luonto sekä hyvät mahdollisuudet tehdä töitä ja harrastaa. Kylä on vireä yhteisö Sinulle, oletpa sitten tuleva vakituinen asukas tai loma-asukas. Ota yhteyttä meihin niin kerromme lisää vapaista tonteista ja kylän palveluista. Meillä on peltoa, metsää, maata ja vettä, mitä ikinä tarvitsetkin. Täällä et joudu hukkaan vaan pääset todellisten positiivisten osaajien Hokkaan. Hokkaa ei turhaan valittu Etelä-Savon Vuoden Kyläksi 2011.

Katso myös: Vuoden hokkalaiset ja Tosi hokkalaiset