Vuoden hokkalaiset ja Tosi hokkalaiset

Hokan seudun kyläyhdistys ry palkitsee vuosittain Vuoden hokkalaisen. Muistamisia on jaettu vuodesta 2009. Tosi hokkalainen -titteleitä on jaossa harvemmin, katso sivun lopusta lista, kenelle niitä on myönnetty!

Vuoden hokkalaiset 2009-2023:

2023: Tuomas Manninen

Toimittaja Tuomas Manninen on nostanut Puulaa ja Hokkaa Suomen kartalle kirjoituksillaan. Tuomas on Hokan vapaa-ajan asukas.

2022: Päivi Lappalainen

Päivi on toiminyt kauan hokkalaisissa yhdistyksissä ja on aina valmis talkoilemaan erilaisissa kylän tapahtumissa.

2021: Aapo ja Tuomas Pajunen

Vuoden 2021 hokkalaisiksi valittiin veljekset Aapo ja Tuomas Pajunen. Veljekset ovat tuttu näky Hokan kylätorilla ja alueen tapahtumissa. Nuoresta iästä huolimatta heillä on esimerkillinen asenne kyläyhteisöä ja työntekoa kohtaan.

2020: Kirsti Lappalainen

Kyläyhdistyksen catering-vastaava, jonka loihtimia herkkuja on tarjolla Upin Tuvassa melkein jokaisena toripäivänä.

2019: Matti Lahikainen

Matti on avulias ja ahkera talkoolainen, joka on pitänyt jo vuosia huolta kylätorin siisteydestä.

2018: Pikkuväki ry

Pikkuväki ry:n  valintaperusteet olivat mm. 8 vuotta jatkunut toiminta kyläkoulun yhteydessä, aktiivinen talkootyö ja työllistäminen. Pikkuväki mahdollisti luonnonläheisen hoitopaikan ja koulun iltapäivätoiminnan Hokan lisäksi myös muillekin Kangasniemen lapsille. 

2017: Mikko Hokkanen

Hokan seudun kyläyhdistys valitsi vuoden 2017 hokkalaiseksi Mikko Hokkasen. Nimityksellä kyläyhdistys haluaa kiittää pitkän työrupeaman kunnan luottamustoimissa tehnyttä Hokkasta. Hänen äänensä oli ratkaisevassa asemassa helmikuussa 2017, kun kyläparlamentin kuntalaisaloitetta käsiteltiin valtuustossa sillä seurauksella, että Kangasniemellä jatkaa yhä neljä kyläkoulua.

2016: Raija Lumikuru

Raijan perustama Käräjäniemen kesäkauppa on toiminut jo 25 vuoden ajan ja on edelleen kesäisin hyvin suosittu ja laajalti tunnettu.

2015: Toni Reinikainen

Toni palkittiin myös Vuoden Poliisina. Hänen juurensa ovat syvällä Hokan maaperässä, vaikka hän toimiikin valtakunnallisesti, etenkin sosiaalisessa mediassa, Konstaapeli Reinikaisena.

2014: Henri Lappalainen ja Pietu Heiskanen

Pojat voittivat erävaelluksen SM-kultaa nuorten sarjassa 4.-7.9.2014 Kiilopäällä. Partionimellä Susipari kilpailleet kaverukset ovat oiva esimerkki hokkalaisen urheiluperinteen jatkumisesta tänäkin päivänä ja myös esimerkki muille maaseudun nuorille.

2013: Jouko Häkkinen

Itseään vesihokkalaiseksi kutsuva Jouko on hokkalaisille ja kaikille kangasniemeläisille tärkeän puhtaan Puulan puolestapuhuja. Tarttumalla rohkeasti asioihin hän on saanut aikaan keskustelua ja herätellyt ranta-asukkaita myös toimintaan.

2012: Kangasniemen Kunnallislehti

Palkitsemisperusteena Kangasniemen Kunnallislehden valinnalle Vuoden hokkalaiseksi oli hyvä yhteistyö ja uutisointi maaseudun hyväksi

2011: Seppo Lappalainen

Kylän puuhapete.

2010: Kylätoritiimi

Kylätoritoiminnan isä ja pääorganisaattori, Urpo Malinen ja toiminnan käytännön pyörittämisestä päävastuun kantaneet Marjatta Hämäläinen sekä Katri Venäläinen.

2009: Virpi Kyröläinen

Aktiivisesta toiminnasta kyläkoulun säilyttämisen puolesta.

Tosi hokkalaiset

Ajoittain on palkittu ansioituneita kyläaktiiveja myös Tosi hokkalainen -arvonimillä. Tittelin ovat saaneet seuraavat henkilöt:

  • Matti Toivonen – Aktiivinen kylän yhdistystoiminta, yksi 1990-luvulla pidetyn Puulan Soudut -tapahtuman vetureista.
  • Arja ja Pauli Hokkanen – Aktiivinen kylän yhdistystoiminta, 1990-luvulla pidetyn Puulan Soudut -tapahtuman vetureita.
  • Urpo ”Upi” Malinen (2022) – Kylän ideanikkari, muun muassa Puulan Iltasoitto, kylätori ja Suuri Puula Suunnistus.
  • Erja Pauninsalo (2022) – Aktiivista toimintaa kylän yhdistyksissä ja tapahtumista 1990-luvun alkupuolelta lähtien.